Epäonnistumisia

Äh, kuinka pitkään on mahdollista pakoilla todellisuutta? Huomenna ois tärkeitä tenttejä enkä oo lukenu yhtään. En muutenkaan oo saanu vaihteeks mitään aikaseksi. Ja kappas, oksensin tänäänkin. Vatsakaan ei toimi vaikka oon vetäny magnesiumia ja kahvia ihan tuhottomasti. Mun ei selkeesti pitäis antaa olla yksin liian montaa päivää. En ikinä oksenna jos joku muu on samassa talossa. Tai siis melkein ikinä. En oo koskaan oppinu tekeen sitä äänettömästi, enkä kyllä haluakaan.. Voin vaan kuvitella kuinka pahasti tää lähtis käsistä siinä vaiheessa. Hampaitakin on alkanu taas vaiheeksi vihlomaan. Mistä ihmeestä mä kaivan takaisin sen itsekurin joka mulla vielä hetki sitten oli? En edes liiku nykyään yhtään, viime kerralla tän painosena vatsa ei pömppöttänyt ihan yhtä kamalasti kuin nyt.

Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee kuitenkaan.

Epäonnistunut norsu kuittaa.

Odotus

Ei tunnu yhtään kesältä. Istun vain sisällä kaiket päivät. Eilen oli kamala päivä. En tiedä mihin mun itsekuri meni, oksensin liian monta kertaa ja varsinkin liian monta euroa. Olin kai tyhmä kun ajattelin että voisin kenties päästä bulimiasta eroon jo nyt lopullisesti. Oksentamisen silloin tällöin pakosta vielä voinki hyväksyä jotenkin, mutta tälläistä sekoilua en enää koskaan halua kokea. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, ihan kirjaimellisesti.. Ihme kyllä, aamupaino oli tänään pienempi kuin eilen. Tosin vieläkin suurempi kuin viikko sitten. Mietinkin että koska tää kroppa päättää laittaa pisteen nopeelle laihtumiselle.

Odotan juhannusta, festareita. Etenkin festareita <3 Ja poikaystävän kohtaamista. Mutta minun pitäisi olla silloin pienempi, ei isompi. Paastoa paastoa.. Tuntuu että viimeinen viikko on mennyt pelkästään henkisenä valmistautumisena tulevaa viikkoa varten. Toisaalta on kyllä hyvä että voi pitää ajatukset yhdessä näin.

Blogi hakee vielä omaa luonnettaan, joten älkää ihmetelkö ulkoasun ehkä nopeaakin vaihtuvuutta. :)

Kiire

Tänään on ollut kiireinen päivä. Heräsin kuudelta ja vasta nyt saan hetken hengähtää. Kohta pitää kuitenki vielä siivoilla ja lukea ja niin.. Ehkä käyn alkossa. Tai sitten en. En tiedä kannattaako minun juoda. Ei varmaan, mutta viiniä tekisi mieli. Sain vihdoin päätökseen yhden projektin ja nyt on jäljellä enää odottelua. Olo on kieltämättä helpottunut, yksi asia vähemmän murehdittavaksi.

Olen yrittänyt miettiä erilaista tulevaisuutta itselleni, jotain mihin nykyinen poikaystäväni ei kuulu. Yksi mahdollinen tulevaisuus käveli minua vastaan jonkin aikaa sitten hiljaisella kadulla. Tämä tyttö oli varmaan minun pituinen eikä varmasti painanut kovin montaa kiloa yli kolmeakymmentä. Tuntui jotenkin epätodelliselta että joku niin pieni ja hento pystyi kävelemään omin jaloin.. Ihan kuin pienikin tuulenvire voisi kaataa hänet maahan ja särkeä tuhansiksi pieniksi paloiksi. Tämä sai minut toivomaan kovin, että joku pysäyttäisi minut tarpeeksi aikaisin etten itse päädy siihen tilaan. Vaikka en haluaisikaan näyttää tuolta tytöltä, tiedän että oma kohtaloni saattaa olla juurikin se. En osaa kuvitella sitä päivää kun en enää haluaisi laihtua. Tunsin suurta surua tytön puolesta, ja omastanikin.. Olisin vain halunnut sanoa, että ymmärrän. Enkä voi olla miettimättä tiedänkö hänet, onko hän joku meidän pienistä ja rakkaista höyhenistä.

Aamupaino:
Ihan liikaa.

Toivo?

Yritän ajatella positiivisesti. Vaikeaa se on, mutta nyt en voi muutakaan. Yllättävän hyvä olo, en tiedä miksi. Ehkä olen löytänyt tieni takaisin omaan pieneen kuplaani nyt kun olen saanut olla hetken yksin.

 Odotan itseasiassa ihan mielenkiinnolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan. 

Saattaa olla että huomenna olen täysin eri mieltä.

Outo olo.

Solisluut

Minulla on vielä poikaystävä. Olen vielä hänen tyttöystävänsä. Vain hetken varmaankin. Olen hullu, mutta rakastan. Aivan liikaa.

Katsoin eilen itseäni saunan oven lasista ja näin solisluut. Pieninä ja melkein huomaamattomina, mutta ne olivat siellä. Kai minä oikeasti pienenen. Ruokaa ei ole tarvinut miettiä moneen päivään, sillä ruokahaluni nukkuu. Saisi puolestani nukkua ikuisesti. 

Mitat

Pituus: 158,5 senttiä
Paino: 56,3 kiloa

Tavoite: 45 kiloa?

En oikeastaan edes tiedä tavoitettani. Mielessäni pyörii aina tiettyjä lukuja, jotka tuntuvat aina pienenevän ajan myötä. Tiedän ainoastaan sen, että sitten kun paino vihdoin alittaa sen maagisen 50 kilon rajan, en enää ikinä halua painaa enempää.

Pelko

En tiedä mitä sanoa. 

Perjantaina alkoi painajainen josta en ole vieläkään herännyt. Kaatokänni, pakokauhu, paniikkikohtaus. Kaikista rakkain ihminen ei halua minua enää. Hän haluaa minusta eroon. Mutta minä en suostu siihen!  En vielä, en pysty. En tiedä mitä teen. Pelottaa.

En mennyt höyhen-miittiin.

Yritän keksiä syytä miksi pitäisi jaksaa elää.

Ei tullut kolmea viikkoa täyteen oksentamatta.. Mäkin vessa lauantaina. Poikaystävä katsoi kummissaan kun luin mcfeast-aterian tuoteselostuksia ja ihmettelin ääneen sitä kuinka voin syödä kerralla enemmän kuin normaalisti päivässä oon syönyt viimesen kolmen viikon aikana. Siihen hän tokaisi että ei kannata laskea kaloreita, tuota pikaa musta tulee joku anorektinen. Olen melkein varma että kasvoillani käväisi hetken aikaan pieni hymy. Hän ei tiedä mitä teoillaan aiheutti.. Mitä minulle jää? Ikuisesti aikaa laskea kaloreita ja laihtua. Eikä ketään jonka vuoksi voisin edes harkita parantumista. Ei ketään joka välittäisi.

Olen taas laihtunut. Peili kertoo sen, vaaka vahvistaa huomenna.

En ymmärrä enää mistään mitään.

Viikonloppu

Oi, ihanaa! Oon saanut jo lukijoita :3

Tänään suuntaan poikaystävän hoiviin. Viikonloppuun kuuluu tupareita ja höyhen-miittiä <3 Paino varmaan pomppaa ylös viikonlopun aikana, poikaystävä tykkää syöttää mua ihan liikaa. Ja alkoholiakin olisi tiedossa. Periaatteessa mun ei edes tekis mieli juoda nyt, kalorit kammottaa.

Oon silti päässyt taas hyvään alkuun laihdutuksessa. Se on huumaavaa.. Honeymoon with anoreksia. Sairasta ehkä mutta silti niin ihanaa. Kohta jo kolme viikkoa oksentamatta, jeij!

Saattaa tosin olla että löydän pääni pöntöstä viikonlopun aikana.

Nyt pari päivää hiljaiseloa, palailen asiaan heti kun kykenen.

Viikonlopun biisi, Aesthetic Perfection - The Siren

http://www.youtube.com/watch?v=QqZyGdfLn7k

Vessasta kuului äsken huutonaurua. En ole ainakaan raskaana! Voisin lentää helpotuksesta. Voin siis laihduttaa rauhassa... Voin kusta elämäni alas vessanpöntöstä ihan rauhassa, vetää niin paljon viinaa ja lääkkeitä kuin haluan, olla täysin vastuuntunnoton. Fuck yeah!

Tänään söin:

- mansikka-activia 110 kcal
- 1/4 pakastepizza 195 kcal
- muksu lihaperunasoselaatikko 138 kcal
- 1 dominokeksi n. 40 kcal

yht. 483 kcal

Ehkä uskallan vielä illalla syödä pikapuuroa.

Uneton

En osaa enää nukkua, minua ei yksinkertasesti väsytä. Tuntuu kuin voisin valvoa päiväkausia. Tänään söin 444 kcal. Se on hyvä. Osasin kieltäytyä pizzasta, sanoin ei heseaterialle ja en ottanut sitä keksiä mikä tarjottiin. Päässä pyörii häiritseviä ajatuksia tulevaisuudesta. Jotain kammottavaa on ehkä tapahtunut. Mitä teen jos niin on käynyt? Onko se kammottavaa? Kuukautiset ovat yli viikon myöhässä. Ei voi johtua alipainosta. Stressi? Raskausko..? Ei voi olla.

Haluan elää vielä hetken pilvilinnoissa. Haluan sulkea silmäni todellisuudelta, haluan olla vapaa.

Hello World, It's Me!

Ensimmäinen blogi, ensimmäinen postaus!

Tämä blogi tulee käsittelemään elämääni syömishäiriöni näkökulmasta. En halua yllyttää ketään sairaisiin elämäntapoihin enkä kaipaa kommetteja siitä kuinka sairas oma maailmankuvani on. Tiedän sen itsekin. Blogin toivon auttavan itseäni jäsentämään sekavia ajatuksiani, haluan kertoa elämästäni niin kuin se on sen kummempia sensuroimatta. Omien ajatuksien esiintuominen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta oikeassa elämässä, ehkä tämän blogin kirjoittamisen kautta opin jotain uutta itsestäni.