Täällä taas!

Vihdoinkin ohi. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet ihania, mutta hyvin raskaita. Olen oikeastaan helpottunut, että saan taas omaa aikaa ja keskittyä täysillä taas laihtumiseen. Paino pomppasi pari kiloa ylös, mutta jo tänä aamuna vaaka näytti armollisesti 54,7kg. Pakko ajatella järjellä, en mitenkään olisi voinut laihtua näinä viikkoina. Osittain oli kyllä niin helpottavaa, kun syömisvammailuun ei vaan yksinkertaisesti ollut aikaa! Tuntui että sain mahdollisuuden elää hetken oikeasti. Mutta aina iltaisin kun painoin pääni tyynyyn, itseinho alkoi nostaa päätään. Seuraavana aamuna ei kuitenkaan enää ehtinyt velloa ikävissä ajatuksissa. 

Olen alkanut saamaan taas kehuja. Minua sanotaan taas pieneksi. Eräs poikakin sanoi, että luuli minun olevan pidempi kuin olen koska olen kuulemma niin laiha :o Olen huomannut tämän saman ilmiön aikaisemmin, viime kesänä äitini sanoi että näytän huomattavasi pidemmältä kuin aikasemmin ja olin tuolloin laihtunut noin kymmenen kiloa. Aika jännä ilmiö. Järkytyin myös hieman siitä kuinka paljon rintani ovat oikeastaan pienentyneet. Päätin ottaa uudet mitat, sillä en omista enää yksiäkään sopivia rintaliivejä. Jos mittanauhaan on uskominen, kokoni olisi nykyään 70A tai 75AA, kun se tuossa keväällä oli vielä 70D tai 75C. En enää ihmettele, miksi kaikki rintsikkani tuntuvat niin epämukavilta! Miinusta tässä tosin on se, että rintani ovat niin kovin löysät.. Elättelen toivoa siitä että ne vielä kiinteytyisivät. Ei olisi kivaa joutua kärsimään mummorinnoista jo 22 vuotiaana. 

Olisipa jo syksy. Ja paino 50.