Äh, kuinka pitkään on mahdollista pakoilla todellisuutta? Huomenna ois tärkeitä tenttejä enkä oo lukenu yhtään. En muutenkaan oo saanu vaihteeks mitään aikaseksi. Ja kappas, oksensin tänäänkin. Vatsakaan ei toimi vaikka oon vetäny magnesiumia ja kahvia ihan tuhottomasti. Mun ei selkeesti pitäis antaa olla yksin liian montaa päivää. En ikinä oksenna jos joku muu on samassa talossa. Tai siis melkein ikinä. En oo koskaan oppinu tekeen sitä äänettömästi, enkä kyllä haluakaan.. Voin vaan kuvitella kuinka pahasti tää lähtis käsistä siinä vaiheessa. Hampaitakin on alkanu taas vaiheeksi vihlomaan. Mistä ihmeestä mä kaivan takaisin sen itsekurin joka mulla vielä hetki sitten oli? En edes liiku nykyään yhtään, viime kerralla tän painosena vatsa ei pömppöttänyt ihan yhtä kamalasti kuin nyt.
Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en tee kuitenkaan.
Epäonnistunut norsu kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti