Perhosia

Tänään sama setti kuin keskiviikkona, pyöräilyä ja uintia 1km. Eilen laiskistuin niin että jaksoin vain käydä tunnin kävelyllä. Oon ollut yllättävän tyytyväinen itseeni vaikka oon joka päivä sortunut syömään hieman enemmän mitä suunnittelin. Silti en liikaa. Tarkoitus oli painaa alle 53 kiloa ennen kuin näen poikaystävää seuraavan kerran, mutta sunnuntaiksi tuo ei liene mahdollista. Ehkä.. 

Enää kaksi viikkoa odotusta!

Tuntuu, että minulla on niin paljon mitä odottaa syksyltä! Aina kun mietin sitä, vatsassa lentelee pari perhosta. Varsinkin kun parin viikon päästä paino ON siellä 50 kilossa. Kaikki on aina kauniimpaa ja ihanampaa keveympänä. 

Otin tänään elämäni ensimmäiset nesteenpoistajat. 

Toivottavasti vaaka on armollinen aamulla.

53,8!

Vihdoinkin! Paino 53,8kg, mikä tarkoittaa siis sitä, että oon saanut vuoden aikana kertyneet täysin turhat 9kg pois! Tätä repsahdusta ei olisi koskaan pitänyt tapahtua, ja pidän kyllä huolen siitä että se ei toistu. Oon kuitenkin edelleen jäljessä aikataulusta, sillä jo neljän päivän päästä painon pitäisi olla siellä 52 kilon puolella. En kuitenkaan luovuta vielä, kaikki on mahdollista!

 Mittanauha paljasti toisen ihanan yllätyksen, vyötärönympärys 65cm ja sitä se ei ole ollut vuosiin. Päivä alkoi siis hyvin lupaavasti! ^^

Tänään olisi tarkoitus pyöräillä uimahalliin, kun se on taas auennut, ja uida perinteinen kilometri. Rakastan uimista vaikka uin varmaan ihan väärällä tekniikalla. Sama se, liikuntaa sekin! Pitäisi myös siivota ja ehkä avata tenttikirja. On se kumma kuinka paljon vaa'an luku vaikuttaa koko loppupäivän mielialaan..

Oon jäänyt koukkuun ED with extra bite- energiajuomiin. Se maistuu ihanalta ja kaloreita yhdessä 330ml tölkissä on vain 30! Tölkissä ei kuitenkaan missää lue että se olisi light tai vähäkalorinen, joten voin litkiä noita ihan rauhassa ilman että kukaan kommentoi asiaa. Mua meinaa ärsyttää niin kovin kun kaverit tai perhe kommentoi kevyt-tuotteiden käyttöä. :D

Kun se vaan kuihtuu

Tänään shoppailua äidin kanssa. Uusia vaatteita, monet uudet rintaliivit. Parvekkeen sisustamista. Tuntuu, että äiti tuntee koko kaupungin. Jokaisen minulle uuden tuttavan kohdatessa äiti jaksoi toistaa samaa mantraa, kun mulle pitää taas ostaa uusia vaatteita kun "Cicabos se vaan kuihtuu". Kuihtuisinpa nopeammin, tämä tahti on aivan liian hidas.

Hesburgerissa otin mukisematta kerrosaterian, päätin että en jaksa tapella asiasta äidin enkä itsenikään kanssa. Pikaisesti aterian jälkeen siis vessaan oksentamaan ja asia pois mielestä. Olin niin nopea, eihän sitä melkein edes lasketa? Samalla takasin itselleni mahdollisuuden olla loppupäivän syömättä. No olinko, en tosiaan. Suklaata ja puolikas munkki. Jogurttia. Hitto. Kukaan ei olisi edes sanonut mitään ja silti minä possu söin. Mutta oksentaa en saa enää. Tämän tuhon korjaan kohta lenkillä.

Viikko sitten kännissä poikaystäväni ja kaverini valittivat että käyttäydyn kuin anorektinen kun en suostunut ostamaan mättöpizzaa. Poikaystävä siihen vielä naureskellen että enhän muutenkaan syö koskaan mitään. Tuntuu että mun syömisistä ja syömättömyydestä on tullut joku yleinen vitsi siinä porukassa. Olin ulkona minihameella ja yön pimeinä tunteina tärisin kylmyydestä. Kaverini tarjoutui lainaamaan housuja etten aivan jäätyisi. Mietin pitkään kehtaisinko edes kokeilla hänen housujaan sillä kyseinen kaveri on tosiaan erittäin laiha, varmaankin alipainoinen. Päädyin sitten kuitenkin lainaamaan hänen housujaan ja hämmästyin niin kovin kun nämä housut olivatkin hieman liian isot! Hetken hämmästelin kuinka niin luisen ihmisen vaatteet voivat minulle sopia, mutta tajusin sitten että kaverini on varmaankin noin 20 cm pidempi kuin minä, mikä luultavasti selittää sen että hänen housunsa sopivat tälle pätkälle ja normaalipainoiselle norsulle. Se oli niitä harvinaisia hetkiä, kun oikeati tajusin sen kuinka pieni ihminen minä kooltani loppujen lopuksi olen. Se on sitten täysin eri asia kuinka paljon läskiä tässä minikehossa on. Ja sitä on liikaa.

Syksyn kaipuu

Aamulla vaaka vilkutti vuoroin 54,2 ja 54,4. Onkohan patterit loppumassa kun muutenkin tuntuu temppuilevan, se voi välilillä näyttää kiloa tai kahta enemmän ja seuraavaksi taas vähemmän.. Sovitaan että se sitten on 54,4kg.

Olen jo nyt aivan syksyn lumoissa. Haluaisin syyn käärityä lämpimiin ja ylisuuriin vaatteisiin, piiloon muiden katseilta. Toisaalta ei nytkään toi ilma aivan kesäinen ole, mutta tunnelmaa luovat värikkäät lehdet ja syysmyrskyt puuttuvat. Syksy tuntuu turvalliselta ja tuoksuu muutokselta.

Kävelyretket syksyisessä kosteassa metsässä ovat rakkaus <3

Täällä taas!

Vihdoinkin ohi. Viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet ihania, mutta hyvin raskaita. Olen oikeastaan helpottunut, että saan taas omaa aikaa ja keskittyä täysillä taas laihtumiseen. Paino pomppasi pari kiloa ylös, mutta jo tänä aamuna vaaka näytti armollisesti 54,7kg. Pakko ajatella järjellä, en mitenkään olisi voinut laihtua näinä viikkoina. Osittain oli kyllä niin helpottavaa, kun syömisvammailuun ei vaan yksinkertaisesti ollut aikaa! Tuntui että sain mahdollisuuden elää hetken oikeasti. Mutta aina iltaisin kun painoin pääni tyynyyn, itseinho alkoi nostaa päätään. Seuraavana aamuna ei kuitenkaan enää ehtinyt velloa ikävissä ajatuksissa. 

Olen alkanut saamaan taas kehuja. Minua sanotaan taas pieneksi. Eräs poikakin sanoi, että luuli minun olevan pidempi kuin olen koska olen kuulemma niin laiha :o Olen huomannut tämän saman ilmiön aikaisemmin, viime kesänä äitini sanoi että näytän huomattavasi pidemmältä kuin aikasemmin ja olin tuolloin laihtunut noin kymmenen kiloa. Aika jännä ilmiö. Järkytyin myös hieman siitä kuinka paljon rintani ovat oikeastaan pienentyneet. Päätin ottaa uudet mitat, sillä en omista enää yksiäkään sopivia rintaliivejä. Jos mittanauhaan on uskominen, kokoni olisi nykyään 70A tai 75AA, kun se tuossa keväällä oli vielä 70D tai 75C. En enää ihmettele, miksi kaikki rintsikkani tuntuvat niin epämukavilta! Miinusta tässä tosin on se, että rintani ovat niin kovin löysät.. Elättelen toivoa siitä että ne vielä kiinteytyisivät. Ei olisi kivaa joutua kärsimään mummorinnoista jo 22 vuotiaana. 

Olisipa jo syksy. Ja paino 50. 

 

Iloa ja odotusta

Kohta matka Turkuun noutamaan ulkomaalaiset ystävät! Tätä on odotettu niin pitkään, kaikkea mukavaa tiedossa! :) Yritän hillitä syömisvammaisia ajatuksia ja antaa vain olla, nauttia edes hetken normaalista elämästä ja kesälomasta. Saa nähdä miten käy!

Eiliset rippujuhlat, kakkua, kakkua ja vielä vähän kakkua. Kun hain toista palaa suklaakakkua, enoni heitti vitsillä että kannattaisi hieman varoa etten vain leviä. Kaikki nauroivat, minä mukaan lukien. Tietäisivätkin.. Ei kukaan pysy hoikkana kun syö saman määrän ruokaa kuin minä. Serkku kertoi tarinan tikkulaihasta tytöstä joka istui yksin raxissa viime viikolla ja veti ruokaa kymmenen hengen edestä. Ja katosi vessaan. Bulimiasta keskusteleminen läheisen ihmisen kanssa joka ei tiedä tilannettani oli jokseenkin vaivaannuttavaa. Mutta esitin osani hyvin ja kauhistelin muiden mukana.

Jos vaikka se höyhenmiitti onnistuisi tällä kertaa. Olen toiveikas, tosin aikatauluni ei vieläkään ole täysin selvillä.

Tyhmä pää

Kesä lähestyy loppuaan. Oliko kesää ollenkaan? Syksyllä alkaa uusi koulutus, sama yliopisto kuitenkin. Unelma on vihdoinkin toteutunut. Nyt vaan pelkään että pääni ei sittenkään kestä kyseistä alaa. Hassua ajatella, että läpäisin psykologiset testit. Toisaalta oon aina ollut hyvä esittämään hyvinvoivaa, itsevarmaa. Enhän minä varsinaisesti valehdellut. Olisin sellainen ilman tätä kaikkea paskaa.

Joka tapauksessa olen innoissani! Vihdoinkin jotain mitä odottaa.

Ensi viikolla saan vieraita ulkomailta. Tätä on suunniteltu ja odotettu pitkään! Syömiset kuitenkin pelottaa paljon.. Miten ihmeessä selviän pari viikkoa. Pitäisi esittää normaalia. En haluaisi pilata kaikkea vammailulla. Ahdistava ajatus. Huomenna eteen tulee myös serkun rippijuhlat. Olisin niin halunnut olla hoikempi.. En ole nähnyt sukulaisia yli vuoteen ja ois ollut ihanaa järkyttää heitä hieman. Tai paljon.

Miksi syöminen on niin vaikeeta?
Aina liikaa tai liian vähän.

Olisi ihana sanoa nyt että olen onnistunut lopettamaan oksentamisen. Eilinen kertoo kuitenkin jotain ihan muuta. Vähentänyt olen kuitenkin! Saattaa mennä päiviäkin etten oksenna. Saavutushan sekin, vaikka tunnen itseni aina niin epäonnistuneeksi kun löydän taas pääni pöntöstä. Hammaslääkärin lasku kesäkuulta motivoi lopettamaan. 500 euroa! Oikeesti.. Olihan se yksityisellä, mutta silti. Ei se oo sen arvoista.

Pari viikkoa takaperin päädyin sitten juomaan tylsyyteeni pullollisen viiniä. Yksin.
Jos se oliskin jäänyt vain siihen viiniin.. Huuruissani löysin kaappiini viime syksynä unohtuneet mielialalääkkeet. Fiksuna tyttönä päätin nielaista ne KAIKKI alas ahdistukseeni. Pari panacodia palanpainikkeeksi. Tunnin päästä olin jo niin seipäät että ei tosikaan. Kolmen tunnin päästä olin jo ihan varma että kuolen. Seuraavana aamuna pohdin tärinöissäni pitäisikö sitä oikeasti hakeutua ensiapuun.. Olo alkoi helpottaa vasta hyvin myöhään seuraavana yönä. Ei enää ikinä. Hrrrr.

Mitä tästä kaikesta opin?

Rehellisesti sanottuna, en varmaan mitään.

Hiljaisuus

Pyydän anteeksi hiljaisuuttani, liian paljon tapahtumia, ajatuksia, aivan liian vähän aikaa. Väsymystä ja laiskuutta. Ei sillä ettenkö olisi halunnut kirjoittaa, en vain ole osannut pukea sanoiksi päässäni myllertävää kaaosta.

Aamupaino 54,6kg. Hitaasti mutta varmasti.

Festarisekoilut, poikaystävän katse.. Vastahan se jätti mut, miksi se siis katsoo minua kuin olisi rakastumassa? Miksi se hymyilee ja silittää päätäni? Vatsassa kipristelee niin ikään kupliva rakkaus ja avonaiset haavat. Onko sen pakko sirotella niihin suolaa ja katsoa koiranpennun silmin minua samalla kuin vääntyilen tuskissani..

"Näytät taas laihtuneen"

Tuo lause on kuin huume. Sen eteen voisin tehdä mitä vain. Ja teenkin.

Festaritunnelmaa

Huomenna se alkaa. Ikäväkseni kyllä myös ero tietokoneesta.. En vielä tiedä miten selviän vierotusoireista :D.

Tuntuu, että tää päivä ei oo vieläkään oikein alkanut. Herätessä kesti varmaan pari tuntia ennen kuin onnistuin kohdentamaan katsetta mihinkään ja muutenkin oon koomaillut ympäri kämppää tekemättä yhtään mitään. Vaakakaan ei ollut ystävällinen ja ilmoitti painon nousseen. Ei ole sentään yhtään nälkä, eilen söin n. 600 kcal, tänään on alas mennyt alle 300 kcal ja toivottasti ei yhtään enempää. Tuntuu että lihakset on joka aamu aina kipeämmät vaikka en varsinaisesti mitään liikuntaa ole viimeaikoina harrastanut. Ehkä tämä kalorivaje on syypäänä tähän koomaan vaikka en tunne itseäni yhtään nälkiintyneeksi.

Pitäkäähän pienet ihana juhannus <3

Turmion kätilöt - Grand Ball

Onpa ihana tunne huomata, että on saanut uusia lukijoita! <3

Jotenkin ihmeellisesti sain painon tippumaan edes vähän, vaaka näytti aamulla tasan 56. Voi kunpa se menisi pian alle sen! Oon niin yllättynyt että poikaystävä on soittanut mulle jo kaksi kertaa parin päivän sisällä, eikä hänellä ole tuntunut edes olevan mitään oikeaa asiaa. Normaalisti minä olen aina ollut se joka ottaa yhteyttä. Keskiviikkona lähtö festareille ja siellä sitten sunnuntaihin asti telttailua ja alkoholia. Hieman kyllä epäilyttää, en haluaisi mitään draamaa.. Mutta alkoholi, selvittämättömät asiat ja tyhmät ihmiset ei yleensä ole kovin hyvä yhdistelmä. Paino varmaan pomppaan huimiin korkeuksiin, yritän olla ahdistumatta siitä liikaa.

Ottakaas oppia tuolta pandalta, sillä on ainakin elämänasenne kohdallaan!